Pohjois-Amerikan suurin valtio on Kanada, kun kyse on pinta-alasta, sillä melkein 10 miljoonan neliökilometrin maa on maailman toiseksi suurin heti Venäjän jälkeen. Toki ainoa naapurimaa Yhdysvallat on pinta-alaltaan vain hiukan pienempi ja väkiluvultaan lähes kymmenkertainen Kanadan noin 34 miljoonaan verrattuna. Suuri osa maasta on lähes asumatonta, kun väkiluku on pinta-alaan verrattuna suhteellisen pieni ja asutus keskittyy suurelta osin eteläosiin lähelle Yhdysvaltojen rajaa. Kanadan virallinen päämies on edelleen Britannian monarkki eli tätä kirjoittaessa kuningatar Elisabet II. Maa on kuitenkin käytännössä itsenäinen ja sitä hallitsevat pääministerin johtama hallitus sekä liittovaltion parlamentti. Liittovaltio muodostuu kymmenestä suhteellisen itsenäisestä osavaltiosta ja kolmesta vähän vähemmän itsenäisestä territoriosta. Viralliset kielet ovat englanti ja ranska, jota puhutaan lähinnä Quebecissa ja siihen rajoittuvien osavaltioiden rajoilla.
Ensimmäisen kerran poikkesin Kanadaan lyhyesti itäisen Nova Scotian alueelle Halifaxiin tehdyn välilaskun aikaan, ja tuo osa maasta näytti todella karulta ja Halifaxia lukuunottamatta hyvin harvaan asutulta. Toinen kerta oli noin viikon aika automatkalla vaimoni kanssa halki Pohjois-Amerikan vuoden 2012 lopulla. Tuolla matkalla ajoimme Yhdysvaltojen puolelta Vermontista Quebeciin ja sieltä Torontoon, Niagara Fallsiin ja lopulta Huron-järven eteläkärjessä olevaan Sarnian kaupunkiin. Tuo automatka oli pituudeltaan noin 1200 kilometriä, mihin sisältyi hiukan vuoria Quebecin etelärajalla, piipahdus kahdella suurella järvellä (Erie ja Huron), Niagaran putoukset sekä Montrealin ja Toronton miljoonakaupungit.
Rajamuodollisuudet ovat melkein olemattomat, kun saavut autolla Yhdysvalloista Kanadaan – tai ainakin Quebeciin: tervehdit rajalla vartijaa, vilautat hänelle passit ja lähdet ajamaan edelleen. Kaksi asiaa iskee heti tajuntaasi: Quebecissa ihan kaikki opasteetkin ovat VAIN ranskaksi ja maassa on metrinen mittajärjestelmä, koska nopeusrajoitukset ilmaistaan kilometreinä tunnissa. Varsinkin Quebecin korostunut ranskalaisuus yllättää, sillä täällä pidetään vielä kovemmin kiinni ranskan kielestä kuin kielen emämaassa Ranskassa. Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö suurin osa quebeciläisistä osaisi myös englantia, jolla pärjää joka paikassa hyvin – onhan osavaltion asukkaistakin parikymmentä prosenttia englanninkielisiä. Quebecissä on ihan selvästi oma kulttuuri, joka näkyi heti ensimmäisessä pysähdyspaikassa Magogin pikkukaupungissa: kaupungilla kulkevat ihmisethän pukeutuivat aivan kuin ranskalaiset! Ja tietysti Magogin viehättävä pikkukaupunki oli kuin yhdistelmä pientä ranskalaiskaupunkia ja villin lännen kaupunkia 🙂 Maisemat Magogin ympärillä ovat upeat, onhan kaupungin lähellä vuoria ja järviä. Oheinen kuva on napattu ruskan viime hetkillä Magogin rannalta.
Montreal on sekin monella tapaa ranskalainen kaupunki, vaikka pilvenpiirtäjäkeskusta tuntuukin enemmän amerikkalaiselta ja monet McGillin yliopiston rakennukset puolestaan melkeinpä skottilaisilta. Keskusta on käytännössä Erie-järvestä Quebec Cityn kautta mereen laskevan St. Lawrence -joen saarella. Tämän miljoonakaupungin henkireikä on ihan keskustassa kiinni oleva vain runsaan kahdensadan metrin korkuinen Mount Royal (ranskalaisittain Mont Royal), jonka mukaan kaupunkikin on nimensä saanut. Mäellä on mukava puistoalue, jossa liikkuu paljon kaupunkilaisia ja sieltä näkee hienosti yli koko Montrealin keskustan. Kaupunki jätti minut runsaiden rakennustöittensä, arkkitehtuurin epäyhtenäisyyden ja todella surkeasti sujuvan maantieliikenteen vuoksi lähinnä ihmettelemään. Monikulttuurisuudesta sai mukavasti näyttöä, sillä parhaaksi lounaspaikaksi osoittautui edullinen ja mainio libanonilaisravintola aivan keskustassa. Suosittelen kuitenkin perehtymään keskustan liikenneoloihin, joiden kiemuroissa ja jatkuvissa muutoksissa mikään navigaattori ei varmasti oikein palvele.
Ranskan kieli häipyy tien varsilta nopeasti, kun Quebec vaihtuu Torontoon mentäessä Ontarioksi. Melkein Ontario-järven länsipäässä sijaitseva Toronto on suurempi metropoli kuin virallisesta 2,6 miljoonan asukasluvusta voisi päätellä, sillä metropolialue muodostuu käytännössä useammasta kaupungista, kuten yli 700 000 asukkaan Mississaugasta. Toronton metropolialue tässä suhteessa kuten meidän kotoinen pääkaupunkiseutumme: yksi iso kaupunki, jossa on kunnon keskusta ja sen ympärillä täysin ydinkaupunkiin kytkeytyviä näennäisen itsenäisiä kaupunkeja. Suur-Toronton alueella asuukin yhteensä lähes seitsemän miljoonaa asukasta. Suuren väkimäärän ja alueen ohessa kaupunkiin lyö vahvasti leimansa Ontario-järvi, jonka ulapoista kaupungin keskustan ja Harbourfront -satama-alueen eristää Toronto Islands -saaristo. Jo satama-alueen nimestä muuten voi huomata, että kanadalaiset noudattavat englannin kirjoituksessa pääosin brittiläistä tapaa, eivät amerikkalaista (harbour vs. harbor). Huonon sään vuoksi Torontossa jäi käymättä myös 553 metriä korkeassa CN Towerissa, jossa pääset hyvällä säällä kävelemään tornin ympäri yli 400 metrin korkeudessa vain turvavaljaat tukenasi.
Tietysti yksi Kanadan tunnetuimmista luonnonnähtävyyksistä on Erie- ja Ontariojärvet yhdistävän joen Niagaran putoukset, joiden läpi kulkee raja Yhdysvaltojen kanssa. Asutus ja huvittelurakennelmat Niagaran putousten alueella ovat selvästi suurempia Kanadan puolella, näkyväthän putoukset siltä puolelta selvästi paremmin kuin Yhdysvalloista. Niagara Fallsin kaupunki Kanadan puolella tunnetaa muuten todella aktiivisena hää- ja biletyspaikkana, jos sellainen sattuisi matkalaista kiinnostamaan – ja moniahan se näytti kiinnostavan 🙂 Kuvassa näkyvä Niagaran suurin putous “hevosenkenkä” sijaitsee suurimmalta osaltaan Kanadan puolella.
Valitettavasti Kanadaan tutustumisemme lopussa alkoi sataa ja tuulla rankasta Sandy -hirmumyrskyn lähestyessä ja niinpä lähdimme ajelemaan Torontosta kohti länsiluodetta. Määränpäänä oli Huron-järven eteläpäässä sijaitseva Sarnian rajakaupunki, jonka toisella puolella odotti Yhdysvaltain Port Huron. Ennen Sarniaa maisema muuttui tasaiseksi ja myrskytuuli puhalsi yli 30 metriä sekunnissa saapuessamme Sarniaan. Näillä seuduilla asutustiheys on jo ihan toista kuin Erie-järven lähistöllä, sillä vain noin 80 000 asukkaan Sarnia on suurin kaupunki koko valtavan Huron-järven rannalla. Tästä pohjoiseen alkavat kuullun mukaan varsin suomalaistyyppiset metsien ja järvien peittämät maisemat – itse en noihin valitettavasti ole ehtinyt vielä tutustua. Toinen ilman muuta kiinnostava Kanadan alue on länsirannikolla oleva Vancouverin seutu, jossa samana päivänä voi käydä purjehtimassa ja laskettelemassa vuorilla – minkä useimmat varmasti huomasivat siellä äsken pidettyjen olympialaisten aikaan.