Ajelin tänään 6.6.2013 vaimoni kanssa pyörällä kymmenkunta kilometriä Vantaanjoen rantoja pitkin Tuomarinkylästä Pitkäkosken yläpuolelle. Kesä oli upeimmillaan, mutta myös jollain tapaa kauhistuttavimmillaan: voi sanoa, että…
Tänään olen ottanut sivuillani käyttöön hiukan uudistetun ulkoasun. Mitään käytön kannalta erityisen merkittävää tässä ei ole tapahtunut, mutta olen pyrkinyt pelkistetympään ja mielestäni modernimpaan ulkoasuun,…
Tänään 30.5.2013 innokas sulhaskandidaatti yrittää siirtää oksalla viimevuotista tammenterhoa syövän oravamorsion huomion ihan muualle kuin syömiseen. Asemista ja morsion katseesta päätellen juonena näyttää olevan pyytää…
Kevät on lemmen aikaa, olivat sitten kyseessä ihmiset tai linnut. Juuri tänään 22.5.2013 kotipihamme useampivuotiset kävijät, sepelkyyhkyt Lyyli (kuvassa takana) ja Ville ovat lemmenleikeissään kotitammessamme.…
Tänäänkin on Helsingissä aurinkoinen ja varsin lämmin päivä sekä säätieteilijöidenkin mukaan oikeasti kesä. Säätieteilijäthän sanovat kesän alkaneen, kun vuorokauden keskilämpötila on ollut yli kymmenen astetta…
Lämmin ja ajoittain suorastaan helteinen helluntaiviikonloppu on Helsingissä ollut runsaiden tapahtumien aikaa. Kuvan ottoaikaan lauantaina 18.05.2013 oli ravintolapäivä, ja niinpä pop-up-ravintoloita putkahteli ympäri kaupunkia –…
Päivän piristeeksi ja kesän todellista alkua juhlistamaan uusin kukkatulokas kotipihaltamme valkoiset “terttunarsissit” täydessä kukassa. Näiden kukkien sipulit istutimme pari viikkoa sitten toukokuun alkupäivinä kukkapenkin täydennykseksi…
Tänään 11.5.2013 sää on Helsingissä ollut kaunis ja lämmin (tätä kirjoittaessani kello 16 ulkomittari näyttää +20,4 astetta), ja vielä kauniimmaksi päivän tekee kesän todellinen alkaminen:…
Viime yönä se tapahtui: hiirenkorvat puhkesivat Torpparinmäen koivuihin! Mikäpä paremmin sopisi juuri tähän päivään, onhan 9.5. tänä vuonna sekä helatorstai että Eurooppa-päivä 🙂 Lähialueen metsiä…
Vielä kuukausi sitten kuvan osoittamassa kohdassa oli ehkä 70 senttimetriä lunta ja kevät näytti kaukaiselta. Nyt 3.5.2013 kesä on selvästi alkamassa, kun idän sinililjat kukkivat…