Tätä kirjoittaessani on kulunut jo lähes neljä viikkoa siitä, kun lähdin vaimoni kanssa Palm Springsistä. Kun aikaerorasitus on takanapäin ja tuohon 80 päivän elämiseen Palm Springissä on ajallistakin etäisyyttä, on oikein sopiva hetki arvioida, millaista eläminen tuolla alueella oikein olikaan – erityisesti suhteessa odotuksiimme.
Lyhyesti voi todeta, että odotuksemme ylittyivät, ja lähtö Palm Springistä oli varsin haikeaa. Tuntuu siltä, että asumista olisi saman tien voinut jatkaa pari kuukautta, mutta onneksi kotona sentään houkutteli matkamme aikana syntynyt tyttärentytär – hänen tapaamisensa onkin ollut todella hienoa! Jo nyt on alkanut ensi talvikauden miettiminen, ja Palm Springs on noissakin pohteissa yksi kärkiehdokkaista pidempää olemista ajatellen. Parin-kolmen viikon lämpimässä ilmanalassa oleilua varten on monia aikaeroilta ja matkoiltaan houkuttelevampiakin vaihtoehtoja, esimerkkinä vaikkapa Thaimaan Koh Samui tai Intian valtameren Mauritius.
Palm Springsin aluehan oli meille jo jossain määrin tuttua, mutta kodinomaisesta asumisesta alueella tai paikallisista ihmisistä meillä ei ollut oikeastaan minkäänlaista kokemusta. Siispä tässä joitakin huomioita juuri noista kahdesta puuttuvan kokemuksen alueesta 🙂
Asunnon ja ajoneuvojen vuokraamisesta
Mukavan ja toimivan asunnon vuokraaminen Palm Springsistä ei ollut erityisen suuri ongelma ja olisi toisen kerran tehtynä vielä helpompaa. 
Koko kuvion hankalimmat jutut liittyvät maksuihin, syynä varmasti osin käyttämämme vuokrausfirma Oasis Rentals, mutta ehkä vielä enemmän Yhdysvaltain meikäläisiä pankkeja paljon kehittymättömämmät käytännöt. Vuokria ei voinut ennakkoon maksaa suoraan netissä luottokortilla, vaan piti allekirjoittaa ja faksata (tai mailata) paperinen sopimus luottokorttitietoineen vuokrafirmalle. Asumisen ajaksi vuokrausfirma vaati 750 dollarin talletuksen “vahinkojen varalle” ja käytännössä tuo piti maksaa tuo on käyttäen shekkiä, maksumääräystä, “wire transferia” tai käteistä. Me ihmettelimme vaihtoehtoja ja maksoimme käteisellä. Tästä seurasi hankaluuksia talletuksen takaisinmaksussa, sen kun olisi vuokrafirman mukaan voinut tehdä vain samalle (ja turvakoodiltaakin samalle) luottokortille, jolla summa olisi pitänytkin kuulemma maksaa (sopimustekstin mukaan ei voinut maksaa luottokortilla!). Wire transfer lopulta toimi – kyseessä on vain eurooppalaisen rajojen yli menevän SEPA-maksun amerikkalainen versio eli maksut hoituvat käyttäen suomalaispankissa olevan tilin IBAN- ja BIC-tunnuksia.
Asunto ja päivittäin tarvittavat palvelut kuten ruokakauppa tai kodin tarvikkeet täyttivät odotuksemme erinomaisesti. Ensinnäkin Canyon Sands on aivan erinomaisella paikalla, sieltä kun pääsee kadun yli kävellen ruokakauppaan tai vaeltelemaan vuorille. Toisekseen alueella on tenniskentät, lämmitetyt uima-altaat ja monet sitrushedelmäpuut löytyvät vuokralaisen ilmaiseksi käytettävinä. Ja vaikka alue on vilkkaan 111-tien varrella, asunto oli myös hiljainen ja tarjosi erinomaisen yksityisyydenkin. Eikä parin auton tallista tai aurinkoisesta patiostakaan voi valittaa.
Amerikkalaiset kodinkoneet ovat eurooppalaiselle aikamoinen kokemus – ne kun noudattavat samanlaisia muotoilu- ja käytettävyysperiaatteita kuin periamerikkalaiset autot: suuria, kankeita ja runsaslukuisilla teknisillä nupeilla sekä nappuloilla varustettuja. Esimerkiksi ruuan lämmittämiseksi mikrossa yksinkertaisella käsiohjauksella vaati kymmenen eri nupinpainallusta, ja pizzan lämmitys uunissa perehtymisen noin kolmeenkymmeneen kosketusnäppäimeen. Kaikki koneet pitivät kovaa ääntä, mutta silti astianpesukone kovimmalla pesulla tai asunnon puhdistus tavallisella amerikkalaismallisella imuriputken varteen kiinnittyvällä pölynimurilla tuottivat aika kehnoja tuloksia. Kerran jouduin soittelemaan kännykällä pihalta vuokrausfirmaan, kun pääoven suojaovi meni ihan vain itsekseen takalukkoon eikä mukana ollut perinteisiä avaimia – oven normaaliavaus onnistui moninappulaista sähkölukkoa näppäillen 🙂 Kaapeli-tv tarjosi lukuisia kanavia, mutta kuvanlaatu oli todella surkea, vaikka kanavia väitettiin niiden tv-mainoksissa HD-tasoisiksi. Mutta onneksi suurikokoiset ja äänekkäät pesukone sekä kuivain oli sijoitettu autotalliin (!!! Suomessa täysin kiellettyä !!!) ja pyykistä tuli todella nopeasti varsin puhdasta ja kuivaa 🙂
Tarvitsimme asumisen ajaksi myös auton ja halusimme pyöräillä, Palm Springsissä kun on koko alueen kattavat pyörätieverkostot. Auton vuokraus onnistui Hertziltä, mutta saamamme autot ja palvelu olivat aika heikkoja. Ensimmäinen 80 päivän sopimuksella vuokrattu auto alkoi päästämään bensakatkuja heti ensimmäisenä päivänä ja Hertz suositti sen vaihtamista jo toisena vierailupäivänämme. Seuraava auto vaati moottorihuoltoa hakiessamme pari viikkoa tulomme jälkeen sukulaisia visiitille Los Angelesin kentältä perjantai-illan ruuhkassa – vaihtoon meni sekin auto! Onneksi viimeinen, paljon huonommin varusteltu Nissan sentään kesti vierailun loppuun… Jos näin pitkäksi ajaksi tulevaisuudessa Yhdysvaltoihin asetumme, tarkistamme varmasti mahdollisuuden ostaa auto itsellemme vierailun ajaksi siten, että myisimme sen edelleen ennen lähtöä Suomeen. Näin teimme pyörien kohdalla, sillä Palm Springsin ainoan polkupyörävuokraamon yhden pyörän kolmen viikon vuokrahinnalla ostimme täysin uudet kruisailupyörät Walmartista ja lahjoitimme ne lähtiessämme hyvillä mielin uusille käyttäjille 🙂
Aito amerikkalainen on mukava
Taas kerran saimme todeta, että positiivinen amerikkalaisuus tarttuu ihmisiin – ehkä vähän meihinkin. Tarkoitan tällä sitä, että Yhdysvalloissa matkatessa olemme aikaisemminkin kohdanneet amerikkalaisia, jotka tervehtivät, avaavat sinulle oven tai ryhtyvät melkein missä tahansa keskustelemaan täysin ventovieraan kanssa. Moni tuli juttusille ihan vaan kuultuaan kadulla meidän suomenkielistä keskusteluamme: Oletteko Suomesta? Meillä kun on sukujuuria siellä ja olemme Suomessa käyneetkin! TAI: Meillä on virolaisia sukujuuria ja kieli kuulosti tutulta! TAI Me olemme peräisin Ruotsista, ja suomi kuulosti jotenkin tutulta! Tuli melkein tunne, että jokaisella oli joku yhteys Suomeen tai ainakin halu tulla “näkemään kaunista maatanne”.
Tällainen käytös näytti tarttuvan myös ei-amerikkalaisiin ainakin Palm Springsissä, jossa juttelimme ihan viime päivinä esimerkiksi sveitsiläisten tai kiinalaisten vierailijoiden kanssa.
Tässä yhteydessä ei voi unohtaa myöskään monien eri tapahtumien ja julkisten paikkojen lukuisia vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka mieluusti juttelevat kävijöiden kanssa ties mistä. Laitoin viereen kuvan viimeiseltä käynniltämme Palm Springsin taidemuseossa, jossa eräs vapaaehtoinen kertoi meille, miksi Palm Springistä oikein tulikaan suosittu Hollywoodin tähtien keskuudessa:
Olimme osanneet varautua tammikuun alun filmifestivaaleilla maailmanluokan julkkisten bongailuun ja erinomaisiin elokuviin myös Suomesta, eikä näissä odotuksissa tarvinnut pettyä. Mutta emme osanneet odottaa mukavia juttutuokioita ihmisten kanssa eri tilanteissa: jonottaessamme lippuja festivaalielokuviin tai pääsyä teattereihin tahi hyvin rentoa jutustelua elokuvan tekijöiden kanssa. Palm Springsin rento meno tuntui tarttuvan kaikkiin, ja ihan jo sen vuoksi sen elokuvafestivaaleille kannattaa tulla 🙂
Ihan ensimmäiseksi juttelimme lippuja ostaessamme muutamien paikallisten ihmisten kanssa varmaan puoli tuntia ja he kannustivat tulemaan elokuvien jonotukseen ajoissa – saadaksemme jakaa kokemuksiamme muiden festivaalikävijöiden kanssa. Niinpä tapasimme eräässä jonossa pari Virosta kymmenisen vuotta aikaisemmin La Quintaan muuttanutta ihmistä. Toisessa jonossa juttelimme aika pitkään meitä vanhemman pariskunnan kanssa ja he olivat myyneet syksyllä yli 30 vuotta omistamansa laskettelukeskuksen Idahossa. Tuossa yhteydessä selvisi, että laskettelu ei sittenkään ole Yhdysvalloissa aina kovin kallista, heidän keskuksessaan hissiliput maksoivat kuulemma alle 50 dollaria päivältä. Kolmannessa jonossa juttelimme ikäisemme seattlelaispariskunnan kanssa; he olivat vasta pari vuotta aikaisemmin päättäneet kymmenvuotisen purjehduksen omalla veneellään eri puolille maailmaa, missä yhteydessä olivat käyneet myös Helsingissä. Ei ihan heti olettaisi tapaavansa muutamassa päivässä niin paljon maailmaa nähneitä ja todella fiksuja – amerikkalaisia 🙂
Jopa punaisen maton tapahtumaan riittävän ajoissa tulleet pääsivät juttelemaan rennosti vaikkapa Bradley Cooperin tai Meryl Streepin kanssa, mitä ei kuulemma juurikaan tapahdu muiden paikkojen punaisten mattojen kupeessa. Ilahduttavaa oli havaita, että myös Dome Karukoski ja Peter Franzén näyttivät mieluusti juttelevan kaikkien elokuviaan nähneiden kanssa, niin meidänkin. Toki juttelimme myös erään virolaisen elokuvatuottajan ja intialaisen Lakshmi-elokuvan tekijöiden kanssa, ja he näyttivät mieluusti jakavan aikaansa tavallisille elokuvissa kävijöille.
Nyt Suomessa on jotenkin kummallista todeta, että esimerkiksi kaupan kassajonoissa ihmiset etuilevat ja ryntäävät ohi aikaisemmin tulleiden viereen avatulle uudelle kassalle – Palm Springsissä tällaista ei koskaan tapahtunut, vaan ihmiset antoivat aina itseään aikaisemmin tulleiden mennä edelleen. Niin vanhemmat kuin nuoretkin avasivat toisille ovia ja tervehtivät iloisesti. Havaijilla tätä ilmiötä ei muuten havainnut, siellä kun iso osa väestöstä on taustaltaan japanilaisia ja kiinalaisia. Miten tuollaisen toisten huomioinnin saisikaan tarttumaan suomalaisiin, se kun tekee arkielämästä todella paljon mukavampaa?
