Parin viime päivän aikana olen lukenut parikin kolumnia – ihan lehdestä! – joissa kirjoittaja on puuttunut netin tyhmistävään vaikutukseen, tuorein on tämä Hesarin tänään julkaistu juttu: http://www.hs.fi/kotimaa/Kimi+R%C3%A4ikk%C3%B6sen+sote-ty%C3%B6ryhm%C3%A4/a1394612393943.
Itse kirjoitin jo kohta kolme vuotta sitten jutun “Netin tyhmistävä vaikutus“, jossa peräänkuulutin menettelyjä netin jatkuvan pläräämisen aiheuttaman pinnallisen ja ajoittain todella tyhmistyneen olon vähentämiseksi. Mitään ratkaisua en silloin ollut keksinyt, enkä ole keksinyt vieläkään.
Ilmiö lienee tuttu kaikille nykypäivän älypuhelinten ja tablettien käyttäjille: aina kun vain vähänkin kyllästyttää esimerkiksi tv:ssä pyörivä ohjelma, on sopiva hetki vilkaista erilaisia netistä löytyviä palveluja. Jospa tosielämässä – Facebook-kavereilla, Twitterin syötteissä, Instagramissa tai jossain sopivassa uutispalvelussa on joku kertonut jotain kiinnostavampaa ja erityisesti juuri nyt tärkeämpää kuin mitä itsekseni katselen? Ettei vain putoaisi kelkasta!
Siinähän ei tietysti ole mitään väärää, jos “omalla ajalla” roikkuu netissä milloin ja miten kauan tahansa. Ongelma tästä kuitenkin tulee silloin, kun työelämässä aika kuluu netissä roikkumiseen silloinkin, kun oikeasti pitäisi tehdä jotain ihan muuta. Ainakin itselleni on lukuisat kerrat ollut todella turhauttavaa istua palaverissa, jossa joku naputtelee sähköposteja, toinen Twitter-viestejä ja kolmas katselee Instagramista jonkun mukatärkeän sinne lataamia selfie-kuvia… Olisi paljon parempi pitää lyhyempi palaveri, jossa jokainen todella keskittyy palaverin aiheeseen eikä mihinkään muuhun.
Minusta näyttää, että sosiaalinen media ja internet yleensä eivät ole ihan sitä, mitä niiltä vielä muutama vuosi sitten odotettiin jopa valtioiden tasolla. Harva puhuu enää arabikevään siunauksellisuudesta. Massojen nettiviestintä kun näyttää usein käynnistäneen muutoksen ilman selkeää tulevaisuudenkuvaa ja todellista yhtenäisyyttä, ja pahimmillaan tuloksena on anarkia tai tyrannien entistä kovempi nousu. Egypti, Syyria tai tuoreimpana Ukraina eivät oikein käy malliksi rauhanomaisesta demokratiakehityksestä. Rauhanomaisesti ja onnistuneesti itsenäistyneistä maista itselleni tulee mieleen ihan muita malleja, sellaisia kuin vaikkapa afrikkalaisvaltiot Botswana tai Mauritius.
Varmasti moni toteaa huolenaiheeseeni, että netin eri tietolähteiden pikaiset vilkaisut tahi lyhyiden teksti- tai kuvaviestien lähettely milloin mihinkin sosiaaliseen mediaan eivät todellisuudessa häiritse mitään eikä ketään, vaan suorastaan auttavat kaikkia meitä. Mutta ainakin tällainen oma käytökseni häiritsee yhä useammin ihan vaan itseäni. Tuntuu, että en ole enää itseni kontrollissa.
Mutta oikeasti mieleni on paljon parempi, jos saan joskus jotain todellista aikaan, eikä sellaisen tekemiseen käytettynä aikana tunnu milloinkaan tarpeelliselta roikkua netissä. Joskus tuollaista mielihyvää aikaansaannoksista syntyy vaikkapa remonttitalkoissa, toisinaan jonkin uuden ohjelmapätkän toimintaan saamisessa tai hyvinkin lähelle ulottuvalla luontoretkellä.
Kun jopa omissa silmissäni varsin nuoret toimittajat alkavat tunnistaa ilmiön, olisiko aika kypsä nettityhmistyksen lopettamiselle? Joka tapauksessa arvelen, että seuraavan kymmenen vuoden aikana jotain tällaista mittavaa on suorastaan pakko tapahtua. Jonkinlainen “paluu luontoon” voi olla piankin käsillä, pitkälti ilman nettiä.
