Tänään matkasimme Tulsan laitamilta ohi Oklahoma Cityn, jättäen lopulta molempien kaupunkien keskustat käymättä. Yksi syistä on se, että kummassakaan ei oikein minkään lähteen mukaan ole erityistä nähtävää, vaikka ovatkin useamman sadan tuhannen asukkaan kaupunkia. Tulsan keskustaan olimme menossa katsastamaan Art Deco -tyylisiä rakennuksia, mutta aamulla oli tapahtunut yhden päätien rampissa paha onnettomuus, kun öljyrekka kaatui poikittain rampille. Tulsan keskusta on Interstate -teiden ympäröimässä neliössä ja liikenne sekosi tuon onnettomuuden vuoksi, ja niin sekosi navigaattorimmekin, kun keskeisillä teillä oli lisäksi ramppeja tienrakennustöiden vuoksi suljettuna. Kun päivä oli lämmin, noin +25 astetta Celsiusta ja aurinko paistoi, oli mukavakin päästä ohi isojen kaupunkien ja liikkumaan vähän jalkaisinkin.
Maisemat muuttuivat Tulsaa edeltäneestä kumpuilevasta maastosta taas lähes tasaiseksi entiseksi preeriaksi, jossa tien matalienkin mäkien päältä näkee kymmeniä kilometrejä. Pari kohdetta olimme matkalta seuraavaan hotelliimme olimme 66-tien varrelta valinneet ja näistä kaksi on Arcadian pikkukaupungissa. Ensimmäisenä tien varteen tupsahti koko Route 66:n varren ainoa ja kaiken lisäksi hienosti kunnostettu Round Barn eli pyöreä lato. Ihan hauska yksittäinen tienvarsinähtävyys, jonka sisällä oli vielä pieni museo kertomassa ladon historiasta, ja pieni matkamuistokauppa.
Arcadian toinen kohde on taas yksi osoitus amerikkalaisuudesta, johon kuuluu olla “maailman suurin”. Tien varressa vähän kaupungin keskustan jälkeen on nimittääin maailman suurinta limsapulloa tunnuksenaan pitävä POPS Restaurant ja huoltoasema. Todella suuria hampurilaisia tarjoilevan ravintolan yhteydessä on myymälä, jossa on suuri valikoima mitä erilaisempia virvoitusjuomia kaikkina kuviteltavissa olevian merkkeinä. Rakennuksen lasisia ulkoseiniä kiertävät sisäpuolella hyllyt, joihin on aseteltu näytille 24 000 virvoitusjuomapulloa. Hauska ja vilkas ravintola, jolla on näyttävä markkinointikeino 🙂
Interstate 40:tä eteenpäin ajettaessa tienvarressa oli lukuisia kylttejä houkuttelemassa Cherokee Traiding Postiin, jonka yhteydessä on myös intiaanien ylläpitämä ravintola. Tuumasimme vilkaista paikan, vaikka emme paljon odottaneetkaan muutaman aikaisemmin näkemämme, vaatimattoman Traiding Post -hökkelin perusteella. Tämä pysähdys kuitenkin kannatti, ravintolassa oli hyvin monipuolinen ruokalista ja myymäläkin oli kunnolla toteutettu. Kana-fajitat olivat maukkaita ja salaattipöytä amerikkalaiseen tapaan tuore ja hyvältä maistuva. Listalla oli toki myös cherokee-herkkuja, mutta niitä emme nauttineet.
Majoituspaikaksi valitsimme Weatherfordin, koska siten saisimme tasatuksi helposti pitkähköksi venähtäviä ajomatkoja ja perillä jäikin aikaa kuljeskella jalan tässä todella tyypillisessä Route 66:n varren keskilännen pikkukaupungissa. Ihmiset kaupoissa auttoivat ja olivat aidosti iloisia meidän tulostamme kaupunkiin ja Yhdysvaltoihin kaukaa Suomesta – sellaista vastaanotto on muuallakin ollut. Oklahoma ja erityisesti sen pikkukaupungit panostavat aika lailla 66-tien markkinointiin ja kunnossapitoon, tässäkin kaupungissa olisi tarjolla osavaltion Route 66 -museo, ja toistaiseksi hienoin pongaamamme Route 66 -merkki. Huomenna taidamme kuitenkin piipahtaa National Route 66 Museumiin, joten jätimme tämän kaupungin museon käymättä.
