Kaksijakoinen Kypros

Kypros oli 1970-luvulla yksi suomalaisturistien suosikkikohteista Välimerellä, mutta tilanne muuttui radikaalisti turkkilaisten miehitettyä saaren pohjoisosan. Eteläisestä osasta tuli kreikankielinen, itsenäinen ja Euroopan Unioniin kuuluva Kyproksen tasavalta, pohjoisosasta puolestaan vain Turkin tunnustama Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta. Valtioiden rajalla on edelleen “vihreä” suojavyöhyke, jota YK:n asettamat joukot valvovat.

Turismi keskittyy pääosin kreikkalaispuolle, mutta suomalaiset pääsevät nykyisin molempiin osiin saarta. Itse olen saarella käynyt vain kerran viikon mittaisella lomamatkalla kesällä 2008. En käynyt kreikkalaista osaa paljon köyhemmässä turkkislaisosassa, vaikka esimerkiksi sen pääkaupunki Nikosiaan järjestetään bussimatkoja kreikkalaispuolelta. Nykyisin turkkilaiseen osaan järjestetään myös lomamatkoja suoraan Suomesta.

Kyproksen tasavallan pääkaupunki on Limassol, mutta suuri osa Suomesta lähtevistä lomalennoista laskeutuu Larnakaan tai aivan saaren länsipäässä olevaan Pafokseen, jonka lähellä jumalatar Afroditen sanotaan syntyneen meren vaahdosta. Larnakan kentältä pääsee kätevästi lentäen myös päivämatkalle Kairoon, minkä matkan voi varata Kyproksessa missä tahansa – Suomesta tuon matkan varaaminen tuntui hankalalta.

Majoituimme vaimoni kanssa Agia Napaan, jonne on reilu tunnin bussimatka tuolta kentältä. Jo tuon bussimatkan aikana kävi selväksi, että saarella sataa hyvin harvoin ja siksi siellä kärsitään kovasta kuivuudesta. Tästä merkkinä ovat esimerkiksi kaikilla pelloilla näkyvät vesijohtoputket, joilla nostetaan kasteluvedeksi merivedestä suola poistamalla tehty makea vesi.

Agia Napaa mainostettiin ‘aikuisille sopivana’, mutta käytännössä se tarkoittaa hädin tuskin kaksikymppisiä nuoria aikuisia, joita tulee varsinkin Britanniasta ryhminä bilettämään tähän kaupunkiin. Meno oli sen mukaista myös hotellissamme niin uima-altaalla kuin aamuyöstä pitkin käytäviä. Aika pienen entisen kalastajakylän uusi bilekeskusta herää oikeastaan vasta puolen yön vaiheilla, jolloin lukuisat yökerhot ovat tupaten täynnä bilettäjiä melkein auringonnousuun saakka. Muuten tässä pikkukaupungissa on aika vähän nähtävää, ja hiekkarantakin on varsin pieni ja siksi täynnään turisteja. Vähän kaupungin ulkopuolella on enemmän perheille tarkoitettuja rantapaikkoja.

Agian Napan mukavasta pikkusatamasta järjestetään runsaasti muutaman tunnin risteilyjä pitkin rannikkoa lähinnä itään päin, jossa pian tulee vastaan ‘vihreä vyöhyke’. Risteilyn aikana luontoa näkee mukavasti mereltä päin, ja laivat pysäköivät johonkin kalliopoukamaan myös uintia varten. On tosi mukavaa hypätä suoraan laivasta turkoosinsiniseen, lämpimään Välimereen. Ennen kahtiajakoa suurin ja lähinnä kreikkalaisten pyörittämä lomakaupunki Famagusta jäi turkkilaiselle puolelle, jolloin suurin osa hotellien ja ravintoloiden pitäjistä pakeni kreikkalaispuolle ja kaupungin ranta-alue autioitui. Turistikin pääsee Famagustaan nykyisin tutustumaan, mutta ei suoraan eteläisestä tasavallasta, vaan kiertämällä esimerkiksi pohjoispuolen pääkaupungin Nikosian kautta. Itse en ole kaupungissa käynyt, mutta nähnyt sen etäältä mereltä kreikkalaiselta puolelta lähteneellä risteilyllä.

Kun pieni Agia Napa oli tullut tutuksi, mietimme tutustumista kaupungin ulkopuolisiin alueisiin, joille pääsee helposti vuokraamalla auto, mönkijä, skootteri tai fillari, johon itse päädyin. Agia Napasta lähtee erinomaisia kivettyjä pyöräilyteitä eri suuntiin ja matkojen varrelta löytyy hienoja maisemia sekä aivan upeita pieniä uimarantoja. Esimerkiksi luonnon tekemässä pikkulaguunissa oleva Kermia Beach on mukavimpia käymistäni uintipaikoista missään päin maailmaa.

Kypros on viikon käynnin perusteella mukava matkakohde, ja ainakin kreikkalaisella puolella on tarjolla miltei takuuvarman auringon lisäksi erinomaista ruokaa, jonka erikoisuutena on Kyproksen oma grillattava juusto hallumi.