Tänään 12.1.2015 oli viimeinen päivä Palm Springs International Film Festival 2015:n näytöksissä, nyt vuorossa yleisön suosikit. Runsaan viikon aikana on nähty useita hienoja elokuvia, kuultu niiden tekijöitä ja lopulta huomattu, että leffojen pääsylippujen takapuolella oli alennus- ja vapaalippuja – näistä yhdet Indian Canyonsin alueelle päästävät liput on jo käytettykin. Eipä edellisvuonna tajuttu katsoa lippujen takapuolia, varmaan siellä olisi vastaavia lippuja ollut silloinkin.
Viime jutun jälkeen olemme käyneet katsomassa useita elokuvia, joukossa erinomaisia ja muuten vaan hyviä leffoja eri maista.
Yksi parhaista nähdyistä oli norjalaisleffa “In Order of Dissapearance” (Katoamisjärjestyksessä), norjalaisnimestä suomennettuna nimi olisi kai suunnilleen Voimaidiootti. Kyseessä on Stellan Skarsgårdin tähdittämä ja Hans Petter Molandin ohjaama musta komedia, jossa Stellanin esittämä lumiaurankuljettaja jostain pikkupaikasta Norjassa lähtee selvittämään ja kostamaan poikansa kuolemaa. Ruumiita tulee runsaasti, kun lopulta kyse on norjalaisen ja serbialaisen huumejengin välienselvittelystä. Huima kokemus, jossa Stellanin ohessa erinomaista näyttelijäntyötä tekee norjalaisjengin pomoa esittävä Pal Sverre Hagen. Kannattaa katsoa, jos vain sattuu jossain ohjelmistoon!
Seuraava leffamme oli ensimmäinen Myanmarissa viiteenkymmenen vuoteen filmattu fiktioelokuva The Monk eli Munkki, ohjaajanaan monitaiteilija The Maw Naing. Se kertoo pienestä buddhalaismunkkien luostarista syrjäisessä Myanmarissa ja erityisesti siellä olevasta juurin varsinaisen munkkiuden kynnyksellä olevasta noviisista. Ankara apotti saa suuren osan noviiseista lähtemään ja pääroolin esittäjänkin empimään. Hienosti kuvattu ja hyvin realistinen filmi ansaitsee hyvin paikkansa ja osoittaa hyvin maan avautumista monellakin tasolla.
Kroatialaisen ohjaajan Ognjen Svilicicin toinen esiintyminen Palm Springissä tapahtui elokuvalla These Are The Rules, joka kertoo koulukiusatun nuorukaisen ja hänen tavallisten työläisvanhempiensa tarinan hyvin koruttomasti. Elokuvan ydin on osoittaa, miten tylysti virallinen järjestelmä kuten poliisit ja terveydenhuolto suhtautuvat neuvostaikaisissa oloissa elävän perheen todella murheelliseksi kääntyvän tapauksen hoitamisessa. Ongelma on tuttu likimain joka yhteiskunnassa, jossa elää köyhiä ihmisiä – he tuppaavat jäämään systeemin jalkoihin. Ohjaaja oli elokuvan jälkeen kertomassa elokuvasta vastailemassa kysymyksiin. Yksi erikoisuus tämän ohjaajan realismiin pyrkivissä teoksissa on lähes täydellinen musiikin puuttuminen.
Viimeisenä sunnuntaina 11.1. kävimme katsomassa hienosti tehdyn ranskalaiselokuvan Marie’s Story (alkuperäisnimi: Marie Heurtin). Se kertoo 1800-luvun lopun tositapahtumiin perustuvasta kuurosokean Marien kehittymisestä kommunikoimaan muiden ihmisten kanssa luostariin pakolla vietynä päättäväisen nunnan avulla. Elokuva on varsinkin Yhdysvalloissa saanut hiukan ristiriitaisen vastaanoton, koska tarina ja elokuvakin muistuttavat turhan paljon vastaavat haasteet kohdanneesta Helen Kelleristä tehdyssä elokuvassa.
Samana sunnuntaina julkistettiin yleisön suosikit ja tarkistetut tiedot festivaalin palkituista elokuvista. Yleisön ykkössuosikki oli Martin Luther Kingiin vahvasti liittyvä englantilaiselokuvan Selma, joka kertoo tummaihoisten vapaustaistelusta Alabamassa marssilla Selman kaupungista osavaltion pääkaupunkiin Montgomeryyn. Selma oli ehdolla samana iltana monen Golden Globen voittajaksi, mutta taisi saada sen vain alkuperäisestä musiikkikappaleesta. Tuomaristo puolestaan valitsi parhaaksi venäläiselokuva Leviathanin, joka sai samana iltana parhaan ulkomaalaiselokuvan Golden Globen. Me kävimme vielä katsomassa “ylimääräisenä päivänä” maanantaina hyvän jordanialaiselokuvan Theeb (suom. Susi), joka kertoo samannimisen beduiinipojan selviytymistarinan ensimmäisen maailmansodan aikoihin.
Hienot festivaalit tälläkin kertaa, kannattaa tulla käymään!
