Matkapuhelinvalmistajien asettaminen paremmuusjärjestykseen on viime vuosina perustunut erityisesti eri yritysten kykyyn kehittää ja myydä älypuhelimia. Aika monet pörssianalyytikot näyttävät arvioivan jopa eri matkapuhelinvalmistajien markkina-arvoa ylöspäin sen mukaan, miten hyvin kukin noista yrityksistä pärjää nimenomaan älypuhelinvalmistajana.
Itse ihmettelen kovasti matkapuhelinten luokittelua äly- ja peruspuhelimiin. En nimittäin tiedä, millä perustella tuollainen jako tehdään ja varsinkin monien vuosien jaksolta, jollaista tarvitaan esimerkiksi puhelinvalmistajien suorituskyvyn arviointiin. Puhelimen äly vaikuttaa olevan täysin liikkuva kohde, jossa muutaman vuoden ikäinen älypuhelin ei tiukasti tarkasteltuna olisi nyt mitenkään älykäs.
Joskus 1990-luvun alkupuolella tavallista GSM 2 -puhelinta pidettiin älykkäänä, olihan siinä eräiden arvioiden mukaan noin 500 000 riviä ohjelmakoodia. Noin mutkikas ohjelma on kai vieläkin aika älykäs ja jokainen GSM-puhelin siis “älypuhelin”?
Wikipedia määrittelee, että “älypuhelin (engl. smartphone) on matkapuhelin, jossa on perinteisten matkapuhelintoimintojen lisäksi kämmentietokoneen ominaisuuksia“. Tämän jatkoksi Wikipedia toteaa, “…siihen liitetään tyypillisesti graafinen käyttöliittymä, monipuolinen mukautettava sovellusvalikoima ja internetyhteys. Älypuhelimen käyttöjärjestelmä on yleensä siinä määrin avoin, että kolmansien osapuolten on mahdollista tuottaa siihen uusia sovelluksia.“.
Wikipedian määritelmä älypuhelimesta on oikein hyvä, mutta ei poista omaa ihmetystäni. Määritelmän mukaan nimittäin jokseenkin kaikki tätänykyä myytävät matkapuhelimet ovat älypuhelimia.
Tarkastelen tätä päätelmää meille suomalaisille niin tutun Nokian nykyisen puhelinvalikoiman kautta. Suomessa Nokia tarjoaa tällä hetkellä omilla sivuillaan 22 eri mallia, joukossa vielä käytännössä kaupoista puuttuvat uudet mallit Lumia 925 ja Asha 501 – molemmat myös Nokian itsensä määritteleminä matkapuhelimia.
Jokaisessa Nokian tämän hetken Suomessa myytävässä mallissa on graafinen käyttöliittymä (kuvakkeita tms.), monia sovelluksia kuten Facebook ja erilaisia pelejä sekä internetyhteys. Tietysti kaikilla voi lukea ja lähettää sähköpostia, selailla nettisivuja ja ottaa kuvia.
Joku tietysti toteaa tässä kohdin, että älypuhelimessa pitää olla kosketusnäyttö. Olkoon menneeksi, vaikka esimerkiksi GSM Arena hyväksyykin älypuhelimeksi paljon yritysmaailmassa käytetyn Nokia E73:n, jossa ei kosketusnäyttöä ole. Yhtään Nokian Asha-puhelinta GSM Arena ei kuitenkaan älypuhelimeksi luokittele, vaikka niissä kaikissa on kosketusnäyttö. Nokian Suomessa myytävistä nykymalleista kosketusnäyttö puuttuu vain kolmesta “peruspuhelimesta” 113, 206 ja 301 – mutta niistäkin jokaisella voi kuitenkin selailla nettiä, pelata pelejä ja ottaa jonkinlaisia kuviakin.
Kun jo nyt kaikki esimerkkini Nokian puhelinmallit täyttävät Wikipedian älypuhelimen määritelmän, olen täysin varma, että kaikki parin vuoden kuluttua myytävät matkapuhelimet täyttävät tämän hetken tiukemmatkin älypuhelimen määritelmät. Ja jos eivät täytä, ne ovatkin jollekin erityisryhmille suunniteltuja Doron tapaisia todella fiksuja puhelimia!
Puhelinmalleja voi vertailla oikein hyvin ilman keinotekoista jakoa äly- ja peruspuhelimiin. Puhelinten ja niiden ohjelmistoalustojen valmistajia olisi puolestaan paljon reilumpi ja oikeampi vertailla vain niiden osuuksilla koko matkapuhelinmarkkinoista (vai pitäisikö puhua mobiililaitemarkkinoista?) sekä niiden kyvyllä tehdä tulosta nyt ja erityisesti tulevaisuudessa.
Minusta kaikki matkapuhelimet ovat kuitenkin vain välineitä, älyä on joskus toivottavasti niiden käyttäjissä. Eiköhän siis ole tosissaan aika kuopata tuo epämääräinen älypuhelin -termi!
